ERÄÄN PIENEN LAMMEN TARINA 100-VUOTIAASSA SUOMESSA
Olen Porraslampi, pieni supisuomalainen metsälampi Suomineidon vyötäröllä Kuortaneella, vähävetisen Etelä-Pohjanmaan rintamailla, siellä missä taivas on korkealla ja maa matalalla. Synnyin muinaisesta Litorinamerestä kuroutumalla 7750 vuotta ennen ajanlaskumme alkua suuren Lappakankaan harjun kainaloon. Harju on syntymästäni saakka purkanut pohjavesiään pohjassani pulppuavien lähteiden kautta aina nykyaikaan saakka. Vuosituhansia sain kirkasvetisenä uinua rauhassa suurten haukien tyyssijana, lukuisten vesilintujen turvallisena pesimäpaikkana ja rantojani laiduntavien hirvien ja muiden eläinten ruoka-aittana. Ensimmäiset ihmisasukkaat sain rannoilleni 1600-luvulla, jolloin pohjoispäähän perustettiin nimeäni kantava Porraslammen tila. Uudisasukkaat nauttivat rantaniittyjeni antimista ja hyödynsivät runsaita kalavarojani. Rantametsieni suojissa olleet tervahautojen saunat tarjosivat pakopaikan 1700-luvun alun isovihan aikana kasakoita ja Suomen sodan 1808 Ruonan taisteluita paenneille kyläläisille.
Suuret nälkävuodet 1866-1868 ja tarve lisätä luonnonrehun tuotantoalaa laukaisivat järvenlaskujen sarjan ja vuonna 1862 kuvernöörille jätetty anomus pintani laskusta toteutettiin jolloin pinta-alani pieneni 62 hehtaarista 54 hehtaariin. Vesisyvyyteni oli laskun jälkeen vain 1,1 m ja tilani alkoi jo tuolloin heikentyä; rantani kasvaa umpeen rahkasammallauttojen vallatessa enemmän ja enemmän tilaa. Toisen maailmansodan jälkeen Suomi tarvitsi puuta ja miehet töitä; tuolloin alkoivat metsäojitukset valuma-alueellani ja peruskartta sai lisää sinistä väriä tällä kertaa ojien muodossa. Tilani alkoi hitaasti mutta varmasti heikentyä, silmäni samentua kesäisin ja happitalouteni heikentyä talvisin. Samaan aikaan sain ensimmäiset vapaa-ajanasukkaat, jotka rakensivat rannoilleni nykyihmisen piilopirttejään, jonne tultiin ja tullaan edelleen, ei enää vihollista vaan välillä ankeaa arkea pakoon.
Rantojeni asukkaat havahtuivat heikentyneeseen tilaani 1990-luvulla ja perustivat vuonna 1999 nimeäni kantavan Porraslampi seuran. Rannanomistajat lähtivät yksituumaisesti kohentamaan tilaani; kunnostussuunnitelma laadittiin ja lupa vedenpinnan nostoon pohjapadolla tuli nopeasti ilman valituksia ja pato saman tien innokkaiden talkoolaisten toimesta. Hoitosuunnitelmaa toteutettiin teettämällä mm. koeverkkokalastukset joiden pohjalta on poistettu vähempiarvoista kalaa varta vasten räätälöidyllä nuottauskalustolla, josta rannoillani kulkeneet entisaikojen nuottamiehet voisivat vain uneksia. Vesikasvillisuuden poisto on myös suunnitelmallista ja sitä varten on hankittu vene moottoreineen sekä niittokone haravoineen. Niitetty kasvillisuus kerätään tarkasti rannalle. Rannoilleni hiljaa hivuttautuneita rahkasammallauttoja on uitettu rantaan sahalla irrottaen ja kaivinkoneen voimaa käyttäen. Metsäojien laskeutusaltaita on kaivettu ja kiintoainesta tyhjennetty; altaat siis toimivat. Uhkaavaa happikatoa vastaan hyökättiin päättäväisesti Ruotsin armeijan polttomoottoripumpun voimin ja saatiin kuin saatiinkin happipitoisuuteni nousemaan niin että kalakuolemilta vältyttiin lähes täysin. Uusimpana hankkeena aiotaan pinnanalaiset salaisuuteni paljastaa laatimalla syvyyskartta seuran toimesta syksyllä 2017.
Paljon on vettäni virrannut Porrasojaan aikojen saatossa kohti Lapuanjokea ja Itämerta. Ajat ovat muuttuneet mutta edelleen ihmiset tulevat rannoilleni; eivät enää järvikortetta lehmille niittämään vaan viettämään kallisarvoista vapaa-aikaa luonnon rauhassa joko yksin tai Porraslampi Seuran järjestämissä jokavuotisissa Porraslampipilkeissä tai Venetsialaisissa. Tilaisuuksissa minut pelastaneet ystäväni tapaavat toisiaan ja ihailevat puhdistunutta vettäni ja kauniita rantojani. Kuvani leviävät internetin kautta maailmalle ja veteni Itämereen juhlistaen omalta osaltani satavuotiasta Suomea!